Kesän rippeet

Mistä johtuu että elokuussa minulle tulee aina tunne että nyt alkaa syksy? Vaikka elokuu on Euroopassa yleisin lomakuukausi ja nyt mittari näyttää kolmatta viikkoa +25 ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Silti minulla on aina elokuussa sellainen olo että olisi kiva kietaista kaulahuivi kaulan ympäri lämmittämään ja laittaa jemmaan shortsit ja sandaalit kellariin ensi kesää odottamaan.

Lämmin ja aurinkoinen sää aiheuttaa myös paineita minulle. Kun aurinko paistaa niin silloinhan täytyy olla ulkona. Sisällä käydään enintään syömässä, jos siis olen ollut laiska enkä ole pakannut lounasta mukaan kylmälaukkuun. Se että jäisin sisälle hyvällä omatunnolla aurinkopäivänä ei ole vaihtoehto. Vaikka kuinka olisi mahtavaa ottaa päiväunet lounaan jälkeen ja laittaa Maunolle Salama Mcqueen pyörimään, niin ei, se ei vaan ole luonnistu minulta. Silloin saatamme missata osan tästä upeasta elokuusta.

Joten niin kauan kuin aurinko meille paistaa, meidän koti on ulkona ja nyt täytyy nauttia. Mutta ai että kun se sadepäivä koittaa, niin jalat kohti kattoa ja ulko-ovi pysyy visusti kiinni.

   

  

  

Minne katosi päivät

Päivälleen kolme kuukautta sitten makoilin sairaalasängyssä kolmen kilon tuhisevan pötkylän vieressä. Muistan että nuuskutin häntä koko yön nukkumatta silmäystäkään, odotin aamua että saisin viedä hänet kotiin. Aurinkoinen perjantai-aamu valkeni ja ajattelin että tästä tulee hyvä kevät ja kesä. Ja niinhän siitä tulikin.

Kolme kuukautta myöhemmin puiden lehdet ovat alkaneet kellastumaan, ilmassa iltaisin on jo syksyn tuntua ja ihmiset ovat alkaneet polttamaan kynttilöitä parvekkeella. Nyt ajattelen että tästä tulee vielä hyvä syksy. Ja mitä muuta siitä voisikaan tulla, kun tällainen pakkaus ilahduttaa päiviäni. 

  
Täytyy vielä muistella aikaa kolmen vuoden takaa. Silloin tämä kultakimpale vilkutti iloisesti päiväkodin portilla ensimmäisenä tarhapäivänä. 

  
Vaikka aika kuluukin hurjaa vauhtia, en muistele haikeudella menneitä hetkiä. Ennemminkin suuntaan katseen kohti tulevaa. Haaveilen jo siitä että saan järjestää Maunolle ylioppilasjuhlat ja pussata hänelle punaiset huulipunanjäljet poskelle hienosta suorituksesta. Ja se että saan tehdä ranskanletin Veralle ensimmäisenä koulupäivänä. Onneksi tähän on vielä aikaa ja ehdin harjoitella youtube-videoiden avulla kuinka ranskanletti tehdään. Eletään siis tässä ja nyt.

Mitä tänään tehdään?

Kun on päivät yksin kahden lapsen kanssa niin minua ainakin helpottaa se että joka päivälle on jokin pieni tekeminen tiedossa. Aamulla kun herää on ihana tietää että tänään teemme sitä tai lähdemme sinne. Se tekee minun päivistäni helpomman ja aikakin menee nopeammin. Eilen oli fudiksen potkimista kotikentällä ja kahvit ystävän luona. Tänään olikin ihana päivä kun ajoimme Snappertunaan Malinin&Frejan mökille. Ei olisi parempaa mökkisäätä voinut toivoa. Kuvat puhukoon puolesta.

   
    
    
    
  
 

Kun aika rientää

Koskaan kesä ei ole mennyt yhtä nopeasti mitä tämä kesä! Viisi viikkoa poissa kotoa teki hyvää, mutta kyllä koti on aina koti. Oma sänky, suihku, omat kuviot ja rutiinit. Kuusi vuotta sitten kun teimme kahden kuukauden maailmanympäryysmatkan totesin että ruutinit ja omat pienet ympyrät ovat minun juttu. Kun liian kauan on aikatauluttomuutta, rötväilyä ja kun ”voi vaan olla” niin se alkaa pitkästyttämään. Yksi lempi-asioistani onkin kalenterin täyttäminen. Syksyllä käyn aina ostamassa uuden kalenterin ja sinne on kiva merkata mitä milläkin viikolla tapahtuu. Suunnitelmallisuus, se on päivän sana.

Elokuu on vielä minun&Maunon yhteinen lomakuukausi, joten vaikka iso osa ihmisistä ovatkin palaneet töihin ja koulutkin alkavat huomenna niin me aiomme vielä nauttia. Ja ei voi valittaa; helleviikko nyt puolivälissä ja auringonpaisteelle ei näy loppua.

Joka kesän perinne; Pihlajasaari.

   
    
Pyörätetki Lauttasaari-Eira.

 
Lounas Cafe Birgittassa.

   
Venereissu Pyysaareen.