Matka läpi heräävän Helsingin

Viimeisen vuoden ajan aamuni ovat kulkeneet melko pitkälti samaa rataa. Herättyäni aamupala&aamukahvi, Veran kanssa höpöttelyä, Vera päikkäreille, kodin nurkat kuntoon ja ruoka päivää varten valmiiksi.

Tänään tein jotain aivan muuta! Puin vilpoisen kesämekon päälleni ja lähdin pyörällä halki kaupungin, yksin. Lauttasaaren tuttuja teitä pitkin Ruoholahteen ja sieltä baanalle (suht uusi pyöräväylä joka kulkee Ruoholahdesta Töölönlahdelle). Oli ihana katsella heräävää Helsinkiä ja ihmisiä jotka olivat matkalla töihin. Jakkupukuun pukeutuneita naisia, kravattimiehiä, jumppatrikoisia jotka juoksevat työmatkansa ja isiä viemässä lapsia päiväkotiin. Töölönlahden kupeessa oleva Sininen huvila-kahvila odotti vielä asiakkaitaan, pullantuoksu tunkeutui nenääni.

Pyöräilin ylös Sturenkatua ja puiden latvojen yli pilkotti Linnanmäen maailmanpyörä. Helsinginkadun pyöräkaista vei minut läpi Kallion, tämän hurmaavan ja värikkään kaupunginosan. Puistonpenkillä oli jo muutamat pussikaljalaiset ja tietyömiehet pauhasivat asfalttia rikki. Pyöräilin ohi Alepan jossa kävin aina ruoka-ostoksilla asuessani Vaasankadulla ja Agricolankujalla. Piritorilla oli vielä rauhallista. Tämä kuuluisa Sörnäisten aukio jossa pomppii jonkin sorttista piriläistä. Olihan meillä tällä aukiolla sovittuna Tuomaksen kanssa myös ekat treffit! (Älkää kysykö miksi). 

Hämeentien vehreät puunoksat roikkuivat yli jalkakäytävien ja sitten tulinkin jo Arabianrantaan. Tänne luonnonvihreään kaupunginosaan jonne matkani tällä kertaa päättyi.


Mutta summa sumarum. Te jotka mietitte kesälomaa ja mihin matkata niin Helsingin viehättävyys on kokemisen arvoinen! Älkää jääkö sinne Kauppatorilla  lokkien paskottavaksi tai Kamppiin vaateliikkeisiin pyörimään. 

Vuokratkaa polkupyörät ja lähtekää Marjaniemen uimarannalle. Unohtakaa Lintsi ja Korkeasaari. Ei se 3-vuotias pituutensa takia pääse kuitenkaan mihinkään laitteeseen ja kissaeläimetkin ovat paljon aktiivisempia talvella.

Menkää metrolla Vuosaaren Aurinkolahteen Cafe Kampelaan syömään lohikeittoa ja siinä vieressä on upea uimaranta. Ysi ratikka vie teidät Aleksis kiven kadulle joka on täynnä kirpputori-kojuja ympäri kesän. Pakatkaa lenkkarit reppuun ja menkää Eläintarhan urheilukentälle hyppimään pituutta, vierestä löytyy uimastadikka (jota tosin kannattaa välttää koululaisten loman ajan). 

Stockan herkusta löytyy mitä erilaisimpia ruokia piknikille. Suussa sulavia juustoja, vastaleivottua leipää, pieniä suloisia keksipaketteja ja suklaavalikoimaa A:sta Ö:hön. Piknikpaikaksi voit valita vaikka Vanhan kirkon puiston, eli ruttopuiston, tai Ruoholahden kanaalin varteen on kiva levittää piknikviltti.

Ei muuta kuin kalenteria pläräämään ja sunnittelemaan reissua Helsinkiin.

Ai niin joo. Ja Lauttasaaresta saa aina tuoretta kahvia.

 

Lauttasaaren Telakan jätski-annoksiin kuuluu keksimurut ja mansikat. Pientä twistiä perus vaniljapalloon.


Tämä kuva on Mattolaiturilta joka mielestäni on Helsingin kivoin terassi. 

Mainokset

Tässä ja nyt

Turha varmaan toitottaa sitä kuinka aika menee nopeasti. Koska sehän menee ja sille ei mitään voi. Lauantaina Vera täyttää vuoden.

Kävelin tänään yhden ihanan kerrostalon ohi ja yhdellä parvekkeella istui vanhempi pariskunta nauttimassa auringosta. Mies luki kirjaa ja nainen katseli merta. Aloin miettimään että toivottavasti minulla tai meillä on myös sama tilanne tuossa iässä. Terveyttä, kiva koti ja saadaan olla yhdessä istuskelemassa parvekkeella. Kuljin eteenpäin ja minua vastaan käveli jo hyvin iäkkään näköinen nainen. Luiset kasvot, tummat silmänaluset, huono ryhti mutta kuitenkin kepeä askel. Hän näytti niin väsyneeltä ja ehkä vähän yksinäiseltäkin. Aloin ajattelemaan että ehkä en istukaan siellä parvekkeella mieheni kanssa katsomassa merta, mitä jos olenkin tuo nainen. Minut valtasi haikeus ja käänsin ajatukset nopeasti tulevaan lauantaihin ja Veran syntymäpäivään.

Onneksi olen nyt tässä vaiheessa elämää, en siellä kauniilla parvekkeella, saatika yksinäisenä päiväkävelyllä.

Hieno vuosi takanapäin, toivottavasti monta hienoa vielä pitkälle tulevaan.

Odotan…

Odotan mansikoita, mustikoita ja vadelmia.

Odotan leikatun ruohon tuoksua.

Odotan merinäkymää joka avatuu mökkisaunan ikkunasta.

Odotan ruskettuneita sääriä.

Odotan uusia perunoita ja voisulaa. 

Odotan kirpputorikojuja katujen varrella.

Odotan syreenien kukintaa. 

Kesä ❤

Lapista etelään

Näin se aika taas on mennyt harppauksen eteenpäin viime kerrasta. Vera täyttää kohta vuoden! Miten voi olla edes mahdollista?? Kohta vuosi takaperin sain reilu kolmen kilon pakkauksen syliini. Vera ei edelleenkään huimaa päitä strategisilla mitoillaan (8,3 kg ja 70cm) mutta on sitäkin ihanampi. Syö itse, nousee seisomaan ilman tukea ja harjoittelee kävelyä ilman apuvälineitä. Sanoo tack tack ja kiitti (ainakin mamman mielestä), taputtaa käsiä, vilkuttaa koirille ja vihdoin kaksi hammastakin on ilmestynyt suuhun. 

  

Kävimme helmikuussa Ylläksellä hiihtämässä ja laskettelemassa. Olin unohtanut täysin kuinka kaunista Lapissa onkaan. Onhan nämä etelän talvet nykyään huono vitsi. Mutta 1-2 viikkoa Lapissa/talvi pelastaa etelän ihmisen talven kummasti. Siellä kun aamusta iltaan on ulkona, nauttii lumesta, maisemista ja talvi-urheilusta, niin sen jälkeen jaksaa paremmin näitä Helsingin kosteita ja pimeitä talvia. 

   
 

Ylläs yllätti ystävät ja huomenna Teneriffa toivottaa tervetulleeksi.

  

Noloo

Meillä on Veran kanssa tapana laittaa aamuisin radio päälle ja kuunnella musiikkia samalla kun syömme aamupuuroa. Sitten välillä taputetaan käsiä yhteen kun tulee hyvä laulu ja vähän sheikataan jos tulee joku tosi rock kappale. Eilen aamulla radiojuontajat puhuivat siitä kuinka heillä on tapana vaivata ihmisiä mahdollisimman vähän. Tehdä itsensä hyvin hyvin näkymättömäksi jotta kukaan ei vaan häiriintyisi heidän olemassa olostaan. Esimerkkinä kertoivat että jos seisot bussipysäkillä ja heilutat kättä bussikuskille merkiksi pysähtyä. Sitten huomaatkin että sehän on väärä bussi. Niin sen sijaan että huikkaisit kuskille että ”anteeksi, luulin tätä toiseksi bussiksi” niin astut kiltisti bussiin sisään ja jäät pois seuraavalla järkevällä pysäkillä. Voin niin samaistua tähän!! 

Hyvä esimerkki on auton kanssa parkkipaikkaa etsimässä. Ajan hiljaa tietä pitkin ja tarkoitus on jättää auto tien reunaan parkkiin. Näen aukon johon auto varmasti mahtuisi. Mitä teen ensimmäiseksi? No katson tietenkin takapeilistä että eihän kukaan vaan ole auton kanssa takana. Koska sehän olisi aivan kamalaa alkaa veivaamaan autoa parkkiin tukkimalla tie ja samalla takana oleva autoilija joutuisi pysähtymään minun takia ja odottamaan että saan auton ruutuun. Joten jos näen peilistä että auto tulee takaa niin sitten jatkan visusti matkaa, jätän auton johonkin kaukaiselle, puolityhjälle parkkipaikalle ja mielummin kävelen kilometrin.

Toinen hyvä esimerkki on se kun olen kuntosalilla. Yleensä laitteet toimivat yksinkertaisesti ja niitä ei paljon tarvitse säätää. Kerran oli tarkoitus saada pystyssä oleva penkki vaakasuoraksi. Niissä on ne vivut joita nostamalla saat penkin haluamaan asentoon. No tämä penkki ei liikahtanut kun vedin vivusta. Sen sijaan että olisin kysynyt joltain henkilöltä että miten tämän saa alas niin kävelin penkiltä suht näkymättömästi pois ja menin toiselle puolelle salia ja tein vastaavan liikkeen toisella laitteella. Kun miettikää nyt! Minä renklaamassa penkin vipua joka luultavasti toimii maailman yksinkertaisimmalla tavalla ja tunnen kuinka puna nousee kasvoille kun mitään ei tapahdu. Sehän olisi noloa! Joten kokeilen kerran, jos ei toimi niin äkkiä pois ennenkuin joku huomaa että minä saatan tarvita apua. 

Onko tämä meille suomalaisille omituinen ominaisuus vai mistä on kyse? Koska kuinka paljon helpompaa olisi hymyillä takana olevalle autoilijalle ja antaa hänen odottaa minuutti että saan auton ruutuun tai kysyä reippaasti viereiseltä jumppaajalta että voisiko hän näyttä kuinka penkin saa alas? OUTOA.

K niinkuin kevät

Mistä tietää että kevät on tullut? Siitä että huomaat kuinka likaista kotona on kun aurinkonsäteet paljastavat karun totuuden. Haluat laittaa kaikki viltit, tuikkukipot ja muut ylimääräiset tavarat kaapiin piiloon. Raahaat paksut villamatot ulos tuulettumaan ja mietit jo vaaleiden mattojen vaihtoa lattialle (mutta ei, kun näet miltä lastenvaunujen renkaat näyttävät). Suosit raikkaan sinisiä farkkuja mustien sijaan. 

  
(kuva Pinterestistä)

Haluaisit varata ajan kampaajalle ja vaalentaa hiusten sävyä. Pohdit minkälaiset aurinkolasit ostaisit. Ja mikä parasta, lapset heräävät 6:50 (tässä oli ironiaa). 

   
 
Kevät – paras vuodenaika! 

Nukumattia kaivataan

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/10766411/?claim=mkrdftcjh33″>Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Muistan kun meillä oli vain Mauno, niin lupasin itselleni että jos meille joskus tulee toinen lapsi niin hän saa luvan nukahtaa yöunille itsekseen. Ei vieressä istumista, ei silittelyä, ei laulamista tai muitakaan nukuttamismetodeja. No kuinkas ollakaan. Tunnin makuuhuoneessa ramppaamisen jälkeen, sadannen kerran tutti ylös lattialta, seisomasta takaisin makuulle, sylittelyä, imettämistä ja lopulta raivohuudon jälkeen unten maille. Että näin meillä tänä iltana ja myös 20 iltaa taaksepäin.

Käännekohta Veran nukahtamisessa yöunille tapahtui noin kuukausi sitten. Ennen sitä hän jäi kiltisti omaan sänkyyn jokeltelemaan jonka jälkeen nukahti. Mutta nyt jo siinä vaiheessa kun kävelen hänen kanssa makuuhuoneeseen ja sanomme hyvää yötä pupulampulle, pientä hätääntymistä on huomattavissa. Ja samantien kun lasken hänet sänkyyn, toivotan hyvää yötä ja lähden pois niin hirmu huuto alkaa. Minua se huuto ei niinkään haittaa, mutta kun Mauno yrittää nukahtaa seinän toisella puolella niin en voi jättää häntä sänkyyn huutamaan. Enkä nyt muutenkaan tiedä onko itkeminen itsensä uneen yksin huoneessa niin suotavaa. Joten siinä sitä sitten istutaan vieressä kunnes tyttö on nukahtanut. Minulla on aika pitkä pinna lasten kanssa mutta tuota nukuttamista en voi sietää! Istua tunnin verran mönkivän lapsen vieressä illasta toiseen on rasittavaa! Toki isäkin hoitaa oman osuutensa tästä nukuttamisesta mutta ei hänkään siellä ilta toisen jälkeen jaksa rauhoitella.

Kävin aikaisemmin illasta salilla ja ajattelin että: ”ihanaa, lapset nukkumaan ja sitten herkkuvoileipien kanssa tv:n eteen katsomaan Marja Hintikka liveä, suihkunraikkaana”.

Edelleen jumppavaatteissa, nälkäisenä ja tv sammutettuna mökötän sohvalla. Grrrr!! Joten jos teiltä löytyy vinkkejä kohta 9 kuukautta vanhan tomeran neidin nukuttamiseen niin pliis, kertokaa minullekin!



Eroahdistustako?